Respect Julle ja muita tuntemuksia Suomen Cupin finaalista

Respect Suomen Cupin finaali ja kuulas marraskuinen syyspäivä, joka ehti pelin tiimellyksessä vaihtua romanttiseksi iltahämäräksi iltavaloineen, tarjosi todellista herkkua kaikille niille reilulle parille tuhannelle Sonskulle vaeltaneelle tosikannattajalle. 

Vaikkakaan cuphistorian klassikoksi pelistä tuskin on, niin muistoihin jää, että peli meni aina rankkareille asti ja lopussa Klubin vekkuli manoloveskari Toni Doblas torjui voiton kotiin Helsingin ylpeydelle.  Vamos!

Tapahtumana cupin finaali oli ihan hyvin järjestetty. Sisääntulotarkastus oli nopea ja kioskista myytiin makkaraa ja olutta. Lämpimään vessaankin pääsi jonottamatta.  Muistan kun vielä joskus 2000-luvun alussa Palloliitto arvosti Cupia niinkin korkealle, että ainoa virvoike tauolla oli vessan hanasta saatava vesi. Yleisöä oli toki taas aika vähän, mutta se ei kai ketään yllättänyt. Tunnelma oli kuin kahden serbialaisen pikkuseuran sarjapelissä. Suorat tyhjinä ja äärikannattajat huutelee päädyissä. Tätä lisää!

Oikeastaan ainoa mikä ihmetytti tapahtumassa oli Palloliiton ylimielinen asenne turvallisuusjärjestelyissä. Palloliitto oli ostanut järjestysmiespalvelut Paristo OY:ltä eli samalta yhtiöltä, joka järjestää myös HJK:n otteluiden järjestysmiespalvelut.  Ja jokainen päädyssä peliä seurannut varmaan huomasikin, että samat naamat, jotka hyvässä hengessä ja hyvällä palveluasenteella ilman ristiriitoja kaitsevat kannattajia viikosta toiseen Klubin peleissä, olivat nyt Palloliiton turvallisuuspäällikkö Julle Karjalaisen talutusnuorassa. 

Julle on vanhan liiton patuja ja toiminut Palloliiton turvallisuuspäällikkönä jo toista kymmentä vuotta. Jullehan saattaa tutun kannattajan kohdatessaan höpötellä mukavia ja jopa hymyillä, mutta sitten kun katsotaan miehen stadionilla toteuttamia johtamismetodeja, niin ne ovat jääneet kivikaudelle tai vähintään ajalle, jolloin Berliinin muuri oli vielä voimissaan. Jullelle katsojat ovat pelkkää karjaa, ei maksavia asiakkaita.

Olin aika häpnadilla lyöty, kun kävelin katsomoon ja huomasin kannattajien eteen roudatut triplamellakka-aidat estämään kannattajien potentiaaliset kentälle juoksut. Viimeksi olin tuollaisia nähnyt jossain Moskovan derbyssä vuonna 2002. Ne eivät mielestäni todellakaan kuulu rauhalliseen Suomeen, jossa minkäänlaista uhkaa ei kannattajien suunnalta ole odotettavissa. Toisella jaksolla alkoikin Klubipäädyssä hauska kissa ja hiiri-leikki, jossa koko pääty vaihtoi kollektiivina paikkaa ja järkkärit kantoivat mellakka-aitoja uusiin paikkoihin. Meneehän se lauantai-iltapäivä toki näinkin. 

Vähän kyllä sääliksi kävi Pariston asiallista henkilökuntaa, kun eivät normaalioloissa ole tottuneet tuollaiseen vanhanaikaiseen voimalla hallitsemisen typerään ehdottomuuteen ja puupäiseen johtamiskulttuuriin.

Kuvaavaa oli, että nämä samat järkkärit tarjosivat edellisenä sunnuntaina humaanin mahdollisuuden pitch invaasioon: pelin jälkeen mainosaita työnnettiin sivuun ja baana oli auki. Järkevää ja turvallista, eikä kukaan ainakaan loukkaanu tai joudu sairaalaan turhan takia. Järkevää sekä maksavan asiakkaan että myös työtään tekevän turvallisuusalan ammattilaisen kannalta. Mielestäni Pariston ja Klubipäädyn välillä onkin jo pitkään vallinnut hyvä luottamus ja yhteisen edun puolesta tekemisen meininki. Homma pelaa ja toiminta pysyy siistinä ja järkevänä. Se on sitä todellista Respectiä.

Järjestyksenvalvojien olemuksesta näkyi lauantaina, että myös siellä Palloliiton turvallisuuspolitikkaa pidetään puupäisenä norsunluutornin pelleilynä, eikä konflikteja haluttaisi turhaan luoda tyhjästä.

Nyt Palloliitto valitsi väärän tien provoisoimalla maksavan katsojan negatiiviseen tunnelmaan, joka ei millään tavalla palvele kenenkään etua. Loppupeleissä mellakka-aidat ja Julle Karjalaisen brezhneviläinen jääräpäisyys olivat suurin turvallisuusuhka koko tapahtumassa. Onneksi suurimmilta tapaturmilta vältyttiin, mutta kun kolmen mellakkaaidan keskelle jää jumiin hyvinkin erikokoista hiihtäjää voisi jälki olla rumaakin. Lisäksi tuollaisen härpäkkeen kaatuminen tai sellaisen päältä tipahtaminen jäiseen asfalttiin voi aiheuttaa ikäviä luunmurtumia. Ruhjeita varmaankin sai jokainen, joka kolmen aidan yli kiipesi. Itselläni on kipeät mustelmat nilkkataipeissa, sääressä ja häpyluussa, mutta en valita. Sanon vain, että paljon siistimmin ja asiallisemmin olisi juhlinnan voinut hoitaa. Eli siis niin, kuten Paristo ja HJK oli hoitanut liigan päätöksessä: portit auki.

Lopussa Julle sitten vielä päätti kaikessa viisaudessaan repiä kameran kädestä koko HJK:n seuraväen rakastamalta vapaaehtoistyöntekijältä, jolla oli laillinen akreditointi matsiin. Ei mennyt ihan nappiin Jullella tuo iltapuhde. Täydellistä pelisilmän puutetta vanhalta jäärältä. Lienee turha toivoa, mutta pitäisiköhän siellä Palloliitossa turvallisuuspäällikön pestikin jossain vaiheessa kilpailuttaa uudestaan?

Seuraava kurinpitovaliokunnan kokoontuminen tulee olemaan jonkinlainen virstanpylväs Palloliiton historiassa, kun liitto on vihdoin muuttanut sääntöjään niin, että joutuu itsekin maksamaan kurinpitovaliokunnan mahdollisesti määräämät sakot. Tavallisesti sakot menisivät Palloliiton kassaan, mutta omalla kohdallaan liitto aikoo maksaa kurinpitovaliokunnan määräämän summan hyväntekeväisyyteen.  Tuplamestaruuden kunniaksi  juostu ja juhlittu rauhanomainen pitch invasion tulee siis toivottavasti olemaan Suomen ensimmäinen hyväntekeväisyydelle juostu pitch invasion.