Respect Suomen Cupin finaali ja kuulas marraskuinen
syyspäivä, joka ehti pelin tiimellyksessä vaihtua romanttiseksi iltahämäräksi
iltavaloineen, tarjosi todellista herkkua kaikille niille reilulle parille
tuhannelle Sonskulle vaeltaneelle tosikannattajalle.
Vaikkakaan cuphistorian klassikoksi pelistä tuskin on, niin
muistoihin jää, että peli meni aina rankkareille asti ja lopussa Klubin vekkuli
manoloveskari Toni Doblas torjui voiton kotiin Helsingin ylpeydelle. Vamos!
Tapahtumana cupin finaali oli ihan hyvin järjestetty. Sisääntulotarkastus
oli nopea ja kioskista myytiin makkaraa ja olutta. Lämpimään vessaankin pääsi
jonottamatta. Muistan kun vielä joskus
2000-luvun alussa Palloliitto arvosti Cupia niinkin korkealle, että ainoa
virvoike tauolla oli vessan hanasta saatava vesi. Yleisöä oli toki taas aika vähän,
mutta se ei kai ketään yllättänyt. Tunnelma oli kuin kahden serbialaisen pikkuseuran
sarjapelissä. Suorat tyhjinä ja äärikannattajat huutelee päädyissä. Tätä lisää!
Oikeastaan ainoa mikä ihmetytti tapahtumassa oli Palloliiton
ylimielinen asenne turvallisuusjärjestelyissä. Palloliitto oli ostanut
järjestysmiespalvelut Paristo OY:ltä eli samalta yhtiöltä, joka järjestää myös
HJK:n otteluiden järjestysmiespalvelut.
Ja jokainen päädyssä peliä seurannut varmaan huomasikin, että samat
naamat, jotka hyvässä hengessä ja hyvällä palveluasenteella ilman ristiriitoja
kaitsevat kannattajia viikosta toiseen Klubin peleissä, olivat nyt Palloliiton
turvallisuuspäällikkö Julle Karjalaisen talutusnuorassa.
Julle on vanhan liiton patuja ja toiminut Palloliiton
turvallisuuspäällikkönä jo toista kymmentä vuotta. Jullehan saattaa tutun
kannattajan kohdatessaan höpötellä mukavia ja jopa hymyillä, mutta sitten kun
katsotaan miehen stadionilla toteuttamia johtamismetodeja, niin ne ovat jääneet
kivikaudelle tai vähintään ajalle, jolloin Berliinin muuri oli vielä
voimissaan. Jullelle katsojat ovat pelkkää karjaa, ei maksavia asiakkaita.
Olin aika häpnadilla lyöty, kun kävelin katsomoon ja huomasin
kannattajien eteen roudatut triplamellakka-aidat estämään kannattajien potentiaaliset
kentälle juoksut. Viimeksi olin tuollaisia nähnyt jossain Moskovan derbyssä
vuonna 2002. Ne eivät mielestäni todellakaan kuulu rauhalliseen Suomeen, jossa
minkäänlaista uhkaa ei kannattajien suunnalta ole odotettavissa. Toisella
jaksolla alkoikin Klubipäädyssä hauska kissa ja hiiri-leikki, jossa koko pääty
vaihtoi kollektiivina paikkaa ja järkkärit kantoivat mellakka-aitoja uusiin
paikkoihin. Meneehän se lauantai-iltapäivä toki näinkin.
Vähän kyllä sääliksi kävi Pariston asiallista henkilökuntaa, kun eivät normaalioloissa ole tottuneet tuollaiseen vanhanaikaiseen voimalla hallitsemisen typerään ehdottomuuteen ja puupäiseen johtamiskulttuuriin.
Kuvaavaa oli, että nämä samat järkkärit tarjosivat
edellisenä sunnuntaina humaanin mahdollisuuden pitch invaasioon: pelin jälkeen mainosaita
työnnettiin sivuun ja baana oli auki. Järkevää ja turvallista, eikä kukaan
ainakaan loukkaanu tai joudu sairaalaan turhan takia. Järkevää sekä maksavan
asiakkaan että myös työtään tekevän turvallisuusalan ammattilaisen kannalta.
Mielestäni Pariston ja Klubipäädyn välillä onkin jo pitkään vallinnut hyvä
luottamus ja yhteisen edun puolesta tekemisen meininki. Homma pelaa ja toiminta
pysyy siistinä ja järkevänä. Se on sitä todellista Respectiä.
Järjestyksenvalvojien olemuksesta näkyi lauantaina, että myös siellä Palloliiton turvallisuuspolitikkaa pidetään puupäisenä norsunluutornin pelleilynä, eikä konflikteja haluttaisi turhaan luoda tyhjästä.
Nyt Palloliitto valitsi väärän tien provoisoimalla maksavan
katsojan negatiiviseen tunnelmaan, joka ei millään tavalla palvele kenenkään
etua. Loppupeleissä mellakka-aidat ja Julle Karjalaisen brezhneviläinen
jääräpäisyys olivat suurin turvallisuusuhka koko tapahtumassa. Onneksi
suurimmilta tapaturmilta vältyttiin, mutta kun kolmen mellakkaaidan keskelle
jää jumiin hyvinkin erikokoista hiihtäjää voisi jälki olla rumaakin. Lisäksi
tuollaisen härpäkkeen kaatuminen tai sellaisen päältä tipahtaminen jäiseen asfalttiin voi
aiheuttaa ikäviä luunmurtumia. Ruhjeita varmaankin sai jokainen, joka kolmen aidan
yli kiipesi. Itselläni on kipeät mustelmat nilkkataipeissa, sääressä ja häpyluussa, mutta en valita.
Sanon vain, että paljon siistimmin ja asiallisemmin olisi juhlinnan voinut
hoitaa. Eli siis niin, kuten Paristo ja HJK oli hoitanut liigan päätöksessä: portit auki.
Lopussa Julle sitten vielä päätti kaikessa viisaudessaan
repiä kameran kädestä koko HJK:n seuraväen rakastamalta
vapaaehtoistyöntekijältä, jolla oli laillinen akreditointi matsiin. Ei mennyt
ihan nappiin Jullella tuo iltapuhde. Täydellistä pelisilmän puutetta vanhalta
jäärältä. Lienee turha toivoa, mutta pitäisiköhän siellä Palloliitossa turvallisuuspäällikön
pestikin jossain vaiheessa kilpailuttaa uudestaan?
Seuraava kurinpitovaliokunnan kokoontuminen tulee olemaan
jonkinlainen virstanpylväs Palloliiton historiassa, kun liitto on vihdoin
muuttanut sääntöjään niin, että joutuu itsekin maksamaan kurinpitovaliokunnan
mahdollisesti määräämät sakot. Tavallisesti sakot menisivät Palloliiton
kassaan, mutta omalla kohdallaan liitto aikoo maksaa kurinpitovaliokunnan
määräämän summan hyväntekeväisyyteen. Tuplamestaruuden
kunniaksi juostu ja juhlittu
rauhanomainen pitch invasion tulee siis toivottavasti olemaan Suomen
ensimmäinen hyväntekeväisyydelle juostu pitch invasion.
