Uefan uudet kiveen hakatut karsintapelien alkamisajat miellyttävät suunnattomasti allekirjoittanutta. Aidosta iltapelistä saatiin jo esimakua Klubin ensimmäisessä Europaliigan kotiottelussa, mutta jotenkin Suomi-Kreikka lauantain myöhäisillassa oli jopa vielä hehkeämpi elämys.
Yhtenäiset keskieurooppalaiset iltapelit ovat varmasti ikäviä (suomalaisille)lapsiperheille ja muille iltamenoa välttäville kuten vaikkapa eläkeläisille, mutta nuorilta iltavirkuilta Mestarien liigasta tuttu alkamisaika saa varmasti paljon kiitosta. Mikäs sen parempaa kuin rapsakka syyskeli, lokakuun pohjoinen pimeys ja maailman kaunein peli maailman rakkaimmalla kotiareenalla.
Jos joku kehtaa lauhassa lokakuussa valittaa kylmyydestä, niin on täysin väärässä. Itse vedin lauantai-iltana kesällä 2000 Tampereen Stockkalta ostetussa Litmasen pelipaidassa, eikä edes missään vaiheessa iltaa tehnyt tiukkaa. Jossain briteissä vedetään lyhythihaisilla läpi talven, eikä siellä kukaan tule vittuilemaan kadulla, kuten minulle toppatakkiset maalaisjuopot vittuilivat pelin jälkeen kaupungilla.
Pitkästä aikaa tuli osallistuttua kannattajien marssille, joka lähti
tälläkin kertaa tutusti Kampin Narinkkatorilta. Lauantai-ilta kello 20.00 ei
varmaankaan ole poliisille se unelma-aika, mutta suhteellisen siistinä meno silti pysyi.
Pimeys, pyrotekniikka ja olut virittivät marssille kelpo tunnelman. Pääasia oli
tietysti Huuhkajat, joiden ylistykseksi näitä marsseja järjestetään. Kenellekään
ei jäänyt epäselväksi, että harjoitusotteluiden aika oli ohi ja kyseessä oli nyt kaikkien aikojen karsinnat.
Karkeasti arvioiden 1000-1500 marssijaa sai aikaan ihan pätevän
kulkueen, joka jätti jälkeensä pienen peräkärryllisen metallitölkkejä. Onneksi
romanialaiset tölkinkerääjämummot puhdistivat kadut oikein hyvällä prosentilla. Vähän
siinä lopussa marssi pääsi tosin lässähtämään Finlandia-talon jälkeen, kun
porukka karkasi rahvaanomaisesti virtsalle puistoon. Menee sarjaan marssimisen
suomalaiskansallisia erityispiirteitä. Kuriositettina kerrottakoon, että Finlandia-talon puistossa törmäsin kusella ollessani mieheen, jolla oli (FYR)Makedonian suuri kansallislippu käsissään. Provosoinnin jalo taito osataan siis myös härmäläisten keskuudessa...
Täytyy myös ihastella SMJK:n aktiivisten puuhamiesten ja
varsinkin loistavan tiforyhmän toimintaa. Ennen kansallisantheemeja 3000 hengen
kannattajakaarteen päälle levitettiin megalomaaninen lakana, jonka alla oli
turvallinen olo, koska se oli tietysti ajan oloon tehty paloturvallisesta
materiaalista. Yksinkertainen on usein kaunista, eikä siihen tarvittu kuin
Stadikan torni, pari huuhkajaa ja Eiffel. Marssi Pariisiin oli alkanut. Hyvä
tiforyhmä, lisää tätä!
Samaan hengenvetoon pakko kuitenkin ihmetellä joidenkin kaarteen
sivistymättömien paukapäiden halua rummuttaa täysin etiketinvastaisesti päällä
leijuvaa lakanaa, jolloin aiheutetaan suurella todennäköisyydellä vaurioita
tifomateriaaliin ja vesitetään tekijöiden kymmenien tuntien vapaaehtoistyö. Ei
vaan voi ymmärtää. Ja kun Suomessa ollaan, niin repipä joku vammainen idiootti
itsensä jopa oikein tifosta läpi oksettavan näköinen vajaamielisen hymy kasvoillaan.
Apina, ei näin!
Sitten vielä toinen huomio. En itse kunnolla noteerannut
ennen pelin alkua soitettua Finlandia-hymniä, mutta seuraavana päivänä kotona
läppäriltä katsottuna tuo klassisen musiikin kansallisosialistinen helmi kuulosti aikaan ja paikkaan
suhteutettuna vähintäänkin irvokkaalta. Hiljainen tunteisiin vetoava
isänmaallismielinen luritus on varmasti kaunis kappale, mutta tuohon hetkeen se
ei sopinut sitten millään. Toki kreikkalaiset varmasti hyötyivät.
Vaikka esimerkiksi FC Barcelonalla on oma ennen matsia
soitettava hymninsä, niin se on sentään rytmiltään ja hengeltään rehvakkaasti tunnelmaa
nostattava kipale toisinkuin hillitty ja rauhallisuudesta ponnistava
Finlandia. Ymmärrettävästi kaarre ei tuohon mukaan lähtenytkään vaan veti omaa
sooloansa klassisen musiikin ajan. En tiedä kuka oli Finlandian tilannut tuohon
kohtaan, mutta sellainen pyyntö Palloliittoon, että jos se on pakko soittaa,
niin vetäkää se eetteriin puoliajalla tai vaikkapa vartti ennen matsia. Kun pelataan kisapaikasta, kaivataan aggressiivista kiiman nostatusta, eikä tuosta sävelmästä siihen
totisesti ole, vaikka sanoitus olisi kuinka anarkistisen kiukkuinen.
Lauantain katsomotouhusta ei minulla muuten ole mitään pahaa
sanottavaa. Kun kansainvälisestikin verraten suurilukuinen joukko erilaisia ihmisiä
yhdistyy ison sateenkaaren alle, niin silloin ei voi liian tiukkapipoisesti
suhtautua asiaan. Alakerran capot vetävät ihan hyvin, mutta toinen asia on,
kuuluuko tuo capostelu sinne yläriveille asti. Yläriveillä biiseihiin pääsee
usein käsiksi vasta kun alakerta on niitä puoli minuuttia laulanut, jos silloinkaan. Yksi syy
tuohon on tietysti Olympiastadionin surkea infra. Akustiikaltaan avonainen
Pohjoiskaarre on yksi huonoimpia paikkoja chänttäillä porukalla. Ja kun alakerran
hulinaosastoa lukuunottamatta muu katsomo piipittää kuin hiiret, niin
tuuleenhan tuo hyminä hukkuu valitettavasti. Onneksi tuleva remontti voi olla parannus akustiikalle.
Tähän akustiikkaongelmaan liittyen minulla olisikin ehdotus, että seuraavissa karsinnoissa Ratinassa
olisi Palloliiton ja Pohjoiskaarteen tehtävä "tammikuun kihlaus" ja sumplia sellainen
nahkapäätös läpi, että SMJK valloittaa vähintään puolet pääkatsomosta itselleen. Muistissani on kirkkaana vieläkin, kun 1860 München pelasi syksyllä 1997 Ratinassa Jazzia vastaan ja noin 50 hengen
farkkuliivinen saksalaismobi sai Ratinan pääkatsomon kaikumaan ja tärisemään niin että viikset vain
suhisivat. Ratinan pääkatsomo olisi suuri mahdollisuus, jos vain Palloliitto
vähääkään tunnelmaa arvostaa. Muussa tapauksessa kotietu haihtuu Ratinan suvantoon ja
Pyhäjärven tuuliin.
Kreikka-pelistä jäi ainakin itselleni vanhan ajan hyvä maku suuhun. Tasuri
helleenejä vastaan ei vielä hautaa kisaunelmaa. Toisen jakson alku aina
viimeiselle vartille asti oli vallitsevaan materiaaliin nähden melkeinpä loistavaa Suomea ja kuin kirsikkana kakun päälle vaspa-Hurmeen fantantistinen maali. Toki mahdollisuus voittoonkin
oli, mutta Jolle ei ollut vielä kypsä ratkaisemaan. Aivan lopussa loppui koko joukkueelta bensa.
Jos jotain jäin lauantailta kaipaamaan, niin sellaista rehtiä hyökkäyspään rymistelyä
varsinkin Pohjoispäätyyn pelattaessa. Ei varmaan sovi Mixun
ideologiaan, mutta joku Berat Sadik tai edes Eero Markkanen boxiin tilaa
tekemään voisi tehdä ilmeelle ihmeitä? Ja olisihan tuossa eräs Shefki Kuqi
Mankkaalla vapaana päivystämässä varmasti todella hyvässä lihassa. Lädimäinen taistelu lisäisi katsomon kiimaa.
Kaksoismaaottelut kotona ovat hieno asia. Tyhjyyden tunnetta ei ehdi tulla, kun matsien välissä on vain pari päivää palautumista. Tiistaina mennään taas tasurin Unkaria vastaan pelannutta
Romaniaa vastaan ja nyt Mixun leirissä on
siis se pelätty pakkovoitto otettavana. En epäile etteikö Suomi
tiistaina voita, mutta sellainenkin mahdollisuus on, että unelmat voi mennä
murskaksi ns. ”yhdessä illassa". Silloin kovasti hehkutetusta Budapestin reissusta uhkaa tulla vain tuskainen turistikiertue.
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin:

