Matkaraportti Tukholmasta 31.3.

Kevättalven mittaan olin jo pitkään haikaillut vuoden ensimmäisen ulkomaan vierasreissun perään. Alunperin HJK:n piti kohdata Hammarby Tukholmassa jo lauantaina 30.3., mutta ottelupäivä tarkentui myöhemmin sunnuntaille 31.3. Niinpä kohureportterin lentosuunnitelmat Arlandaan kariutuivat ja Norwegian vaihtui Viking Lineen. Samalla mukaan reissuun oli otettava vaimo ja vuoden ikäinen poika, jolle kyseessä oli ensimmäinen ulkomaan reissu. Käyhän se tietysti näinkin, ajattelin.

Samalla tavalla näistä kulttuurimatkoista ei tietenkään perhekannattaja saa irti kuin 100% laatujournalismiin sitoutuneella vapaatoimittaja-matkalla asian laita olisi ollut. Perhevastuut painoivat kovaa päälle ja mistään aktiivilomasta oli nyt turha unelmoida. Mutta kun kyseessä oli harjoituspeli, niin olin avoin kaikkia osapuolia tyydyttävälle kompromissille.

Kello näytti Ruotsin aikaa 5.56, kun MS Gabriella lipui hitaasti jääsohjoisessa Tukholman saaristossa.  Kelloja oli yöllä siirretty kesäaikaan, joten tuntui ihan Suomen ajalta.  Poika oli kuin kotonaan ja päätti lopettaa nukkumisen siihen paikkaan.  Kävin suihkussa ja siirryimme pallomeren puolelle. Myös käytävien kokolattiamatot ovat materiaaliltaan loistavia juoksuratoja, joissa saa helposti juniorin energian kulumaan.  Aamiaisella poika tuttuun tyylinsä kylvi puurot ja juustot buffetin kokolattiamatolle.  Sen jälkeen  isä piipahti tax freessä hakemassa  pari kiekkoa matsinuuskaa itselleen.

Kymmeneltä laiva kiinnittyi Tegelvikshamnin satamalaituriin ja oli aika viedä poika pyörähtämään ulkomailla. Ilma oli kuin morsian: pääsiäisaurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja lämpöä oli noin +2 astetta. Kevät oli ollut myös Tukholmassa kylmä.  Lunta ja jäätä oli edelleen näkyvissä kukkuloilla, tienpientareilla ja varsinkin puistojen varjoisissa kohdissa.

Työnsin rattaita alle kilometrin matkan Medborgärplatsenille, jossa kävin samalla lataamassa Pressbyronista arvoa matkakortille. Poika juoksenteli innokkaasti ympäri hieman urealta tuoksahtanutta kansalaisaukiota ja kävi aina välillä moikkailemassa puiston penkeillä istuvia kansankodin spurguja. Seuraavaksi juotiin mellanmjölkkiä tuttipullosta. Koska kello alkoi jo lähestyä puolta kahtatoista, alkoi pojalla hieman uni tulemaan silmään. Kotvasen kuluttua lähdinkin viemään vaimoa ja poikaa takaisin laivaan nukkumaan päiväunia. Nousimme bussiin numero 53 ja matkustimme pari pysäkkiä Londonviaduktenille ja siitä sitten kävelimme laivaan.

Kun familistiset velvoitteet oli hoidossa suuntasin bussilla Slussenille, jossa vaihdoin metron vihreään linjaan. Tarkoitukseni oli ajaa Globenin asemalle, mutta pahaksi onneksi kyseinen metro ajoikin risteyksestä toiseen suuntaan ja päädyin Skärmarbrinkin lähiöön, jossa 60-70 lukulaiset miljoonaprojektin kauniit kerrostalot toivottivat minut tervetulleeksi. Tänne olisi tehnyt mieli jämähtää pussikaljalle muistelemaan Olof Palmea, mutta aika riensi. En jäänyt kuhnailemaan lähiöön vaan ajoin yhden pysäkin verran takaisinpäin Gulmarsplanille, josta päätin kävellä kohti stadikaa. 

Kello oli vartin yli kaksitoista, kun kävelin pitkin Arenavägenia kohti edessä siintävää Globenia, joten minulla oli vielä 45 minuuttia aikaa tempaista jossain lähikuppilassa pienet pre match pintit. Tuntui kiehtovalta olla pitkän tauon jälkeen näissä suomalaiskansallisesti tärkeissä kulttuurimaisemissa, joissa legendaarinen Timo Jutila oli lämännyt Suomelle sen kaikkein pyhimmän kullan ja Niemisen Veikoltakin oli kulli vilahdellut pyyhkeen alta. Tunsin melkoista haikeutta ja lähes tippa pääsi valumaan Janina Frostell-aurinkolasieni linssiin. 

Arenavägenillä oli havaittavissa syvää kunnioitusta herättävää matsitunnelmaa, kun tyylikkään casuaalit nuoret miehet ja vähän vanhemmatkin kulkivat Hammarby-huiveissaan tai ilman. Tämä on se mentaalinen hetki, jota Suomessa ei koskaan voi tavoittaa. Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua. Ruotsi on hieno maa.

Globenin kauppakeskuksesta löysin sopivan baarin, jossa saatoin istahtaa hetkeksi nauttimaan leppoisasta atmosfääristä ja kiskaista huiviin yhden tuopin Spendrups-bulkkiolutta. Aivan sattumalta törmäsin myös terassilla istuskeleviin HJK-huligaaneihin ja päätin kysyä, josko saisin liittyä heidän seuraansa. Se sopi heille, sillä minua kunnioitetaan Helsingissä, koska olen tamperelaisuudestani huolimatta kulkenut HJK:n peleissä jo toistakymmentä vuotta.  

Globenista puheen ollen kuriositeettina kerrottakoon, että minut kerran poistettiin sieltä tammikuussa 2004, kun olin Nackas Minne muistoturnauksessa heittänyt tumman puhuvan skogbär-laattatifon hallin punaiselle penkille. Melkoinen saavutus sekin. Nuorena on vitsa väännettävä...

Viisi minuuttia ennen matsia suuntasin HJK:n n.6 henkisen mobin perässä kohti Norra läktarea, jossa istuskeli entuudestaan jo muutama muu HJK:n perhekannattajista.  Vaikka ilman lämpötila ei ollut edes viittä astetta, niin maaliskuun lopun porottava kevätaurinko teki Norra läktaresta paratiisisaunan, jossa pystyi lekottelemaan t-paitasillaan. Harmitti suunnattomasti, kun Veikkausliiga ei tajua hyödyntää näitä kauniita kevätpäiviä, vaan aloittaa kautensa vasta kesän kynnyksellä. Tyhmästä päästä kärsii koko jalkapalloperhe.

Itse matsi oli varsin keskikertainen, eikä Dembaa, Wallenia ja Zenelia lukuunottamatta kukaan yltänyt huippusuorituksiin. Hammarby vertautuisi pelaajamateriaaliltaan Suomen liigassa ehkä johonkin JJK:n tai Lahden tasoiseen limanippuun.  Kuvaavaa oli, että HJK.n tusinavaratoppari Morenilla ei ollut hädänpäivää näiden kennedyiden ja muiden superettan-tusinajanareiden keskellä. HJK voitti ottelun helpohkosti 2-0.

Täytyy kuitenkin kiittää Bajenia hulppeista puitteista. Ensimmäistä ja todennäköisesti viimeistä kertaa(Hammarby muuttaa kesällä uudelle muoviareenalle)vierailin tällä perinteisellä stadionilla ja vahva vaikutelma jäi, että tämä paikka oli todella täydellinen jalkapallon seuraamiseen: nurmi oli kesäkunnossa, tunnelma katsomossa oli boheemin intiimi, kuppituolit puuttuivat, eikä ryhmäbajamajoissa ollut mitään valitettavaa. Sympaattinen ympäristö kaltaiselleni vanhan koulukunnan romantikolle. Hauskaa oli myös se, että Hammarby ei perinyt ottelusta lainkaan pääsymaksua vaan kannattajilla oli mahdollisuus antaa vapaaehtoinen pääsymaksu Bajen-ultrien tifokassaan. Koska Suomessa?

Ensimmäisellä puoliajalla myös Bajenin stoneisland-hihaisten youngboyssien hiipiminen selustaan väijymään oli sykähdyttävän jännittävä hetki. Olin melko häpnadilla lyöty. Helsinkiläiset saivat paikallisilta kaipaamansa huomiota, vaikka itse matsitunnelma olikin hyvin rauhallinen ellei jopa unelias. Ei näistä harjoituspeleistä jaksa Ruotsissakaan moni innostua. 5000 katsojaa oli kuitenkin hieno ja arvostettava yleisömäärä ja antaa perspektiivia Hammarbyn mittasuhteista.

Ottelun jälkeen saattoi taas hyvillä mielin dallailla kohti metroa ja ajella iloisena Medbörgarplatsenille ja siitä sitten kohti laivaa ja familistisia velvoitteita. Auringossa istuminen oli kuitenkin kalpeanaamalle ollut sen verran rankkaa puuhaa, että pallomeressä alkoi allekirjoittanutkin olla jo päiväunien tarpeessa. Hyvä reissu kaikinpuolin. Europelejä odotellessa. Jag älskar Sverige.