Yleensä en jaksa innostua tai edes katsoa YLE:n Mestarien liigan tv-otteluita, mutta nyt voi sanoa, että AC Milanin ja Tottenhamin neljännesvälierän ensimmäinen osa oli kerrankin mielenkiintoista jalkapalloa. Usein Mestarien liigassa nähdään rikkaiden pöhöttyneiden suurseurojen aneemista ja läpeensä tylsää potkiskelua, mutta tämä peli oli toista maata. Vaikka tulin mukaan seuraamaan peliä vasta toisella jaksolla, niin pakko myöntää, että nyt oli taistelun makua ja koko ajan ukot kävivät kuumina.
Niin, täytyy vielä täsmentää, että kuumina kävivät nimenomaan AC Milanin pelaajat. Yleensä en voi sietää englantilaisia seurajoukkueita, mutta Milanin joukkueen sikailu ja idioottimainen ylikierroksilla käyminen oli niin irvokasta, joskin viihdyttävää, seurattavaa, että kaikki sympatiat kääntyi lontoolaisten puolelle. Ensin tunnin kohdalla Milanin Mathieu Flamini rappasi hullunkiilto silmissään täydellä vauhdilla molemmat kengänpohjat edellä Tottenhamin Vedran Corlukaa, joka sai niin kovan tällin, että mies joutui keskeyttämään. Törkeän teurastuksen jäljiltä Vedran Corlukaa uhkaa pitempi huili, kun nilkka vääntyi ja sen suojaksi asetettiin laskettelukenkä. Flamini selvisi vain keltaisella.
Milan kävi tämänkin jälkeen erittäin kuumana ja varsinkin Gattuson temperamentti kuohahti joka tilanteessa yli äyräiden. Intohimoinen milanilaisyleisö eli kotijoukkueen sikailussa hyvin mukana, propsit tietysti sille hyvästä tunnelmasta. Tottenham piti hienosti päänsä, eikä lähtenyt mukaan nokitteluun, vaikka kerran Gattuso jopa tyrkkäsi Tottenhamin kakkosvalmentajaa törkeästi rintaan. Olisi ollut punaisen paikka.
Syyskaudella Suomen ja Brescian keskikenttäpelaaja Perparim Hetemaj sai Italian mediassa otteistaan ja asenteestaan kehuja ja häntä verrattiin itse Gattusoon. Täytyy kuitenkin tämän ottelun perusteella sanoa, että ei meidän oma ADHD-nuoremme pääse (onneksi!) lähellekään samanlaiseen tunnevyöryn kirjoon kuin Gattuso Tottenhamia vastaan.
Gattuson provosoituminen vähäisimmistäkin hipaisusta oli naurettavaa pelleilyä, kun samaan aikaan mies yritti lahdata lontoolaispelaajia kuin vierasta sikaa. Lapsellinen mies hakkasi nurmea, kävi käsiksi Tottenhamin valmentajaan, itki tuomarille ja lopulta keltainen kortti heilahti, mikä tarkoittaa sitä, että mies pelasi ääliömäisellä tavalla itsensä ulos toisesta osaottelusta. Vielä loppuvihellyksen jälkeen raivopää yritti hakea väkisin myllyjä Tottenhamin vaihtopenkin kanssa. Pohjoismaalaisesta näkökulmasta katsottuna on hyvin vaikea ymmärtää tällaistä käsittämätöntä energian hukkaan heittämistä.
Kuten oikeissa saduissa myös tässä tarinassa oli onnellinen loppu. AC Milanin vyörytys näytti vääjäämättä johtavan kotijoukkueen maalintekoon: joukkueella oli lukuisia loistavia maalintekopaikkoja ja vain maalivahti Gomes näytti pitävän pystyssä sillassa ollutta Spursia. Umpilisäkeleikkauksesta toipuvan puolikuntoisen Luca Modricinkaan sisääntulo ei juuri Tottenhamin toivoa lisännyt. Sama myllytys ja paine jatkui vierasjoukkueen maalilla. Sitten täysin vastoin pelin kulkua pääsi yllättäen Tottenham iskemään johtomaalin, kun 80 minuuttia oli pelattu. Modricin pystysyötöstä huippunopea taskuraketti Aaron Lennon vei Milan-pakin "kebabkioskille" ja syötti maalin eteen väijymään hölkötelleelle kiraffimaiselle Peter Crouchille, joka iski varman maalin tärkeällä hetkeällä. Oikeus voitti!
Kuin kirsikaksi kakun päälle loistava ottelu sai arvoisensa huipennuksen, kun Milanin Zlatan Ibrahimovic viimeisteli yliajalla vaikealla saksarilla tasoituksen, mutta joka lopulta hylättiin paitsiona. Sitä se tv-kuvien perusteella hienoisesti olikin. Tuo paitsiomaali teki Milanin tappiosta entistä katkeramman ja Tottenhamin voitosta vieläkin suloisemman. Jalkapallo on parhaimmillaan aivan suvereenin hieno peli. Mestarien liiga ei ehkä sittenkään ole vielä täysin pystyynkuollutta pakkopullaa...
